Arppa tunnetaan tarttuvasta live-energiastaanArppa lähtee syksyllä konserttisalikiertueelle ennen ensi keväälle ajoittuvaa keikkataukoaan. Ennen kaikkea energisistä ja vuorovaikutteisista live-esiintymisistään tunnettu Arppa yhtyeineen on noussut yhdeksi Suomen suosituimmista esiintyjistä.
Syksyn konserttisalikiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa kuullaan artistin tuotantoa kaikilta levyiltä. Konserttien ensimmäisellä puoliajalla lavalle nousee Arpan laajennettu akustinen kokoonpano, kun taas jälkimmäisellä puoliajalla tunnelma sähköistyy täyden bändin voimin. Kiertueella mukana ovat muusikot
Aaro Airola, Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä, Okko Saastamoinen, Päivi Hirvonen ja
Iida Savolainen.
Arpan edellinen konserttisalikiertue syksyllä 2024 myi 13 000 lippua, ja suurin osa keikoista oli loppuumyytyjä.
Arppa on noussut nopeasti musiikkikentään rakastettujen nimien joukkoonArpan ura on edennyt poikkeuksellisen nopeasti. Artistin omakustanteinen debyyttialbumi
Laavalamppuja julkaistiin elokuussa 2020, minkä jälkeen Arppa nousi vauhdilla lupaavasta tulokkaasta kotimaisen musiikkikentän ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Vuonna 2021 Arppa sai neljä Emma-ehdokkuutta kategorioissa Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta ja Vuoden artisti -yleisöäänestys. Lisäksi
Kinovalon alla sijoittui kolmanneksi Soundin Vuoden 2021 parhaat albumit -yleisöäänestyksessä.
Kolmas albumi
Valeria julkaistiin vuonna 2023 ja neljäs albumi
Muovipussi kummittelee vuonna 2024, molemmat Johanna Kustannuksen kautta kasvattaen artistin suosiota entisestään. Viides albumi
Peppuni kanssa julkaistiin omakustanteisesti syyskuussa 2025, jota seurasi loppuunmyyty klubikiertue Arppa 8-pack -kokoonpanolla. 1.5.2026 julkaistiin myös Arpan ja Jiri-serkun yhteisalbumi
Iltamat Pihlajassa.
Esityksen arvioitu kesto on n. 2 t 10 min, sisältäen väliajan.
Tuotanto: Kangasala-talo ja Alt Agency & Management
LisäpalvelutNaulakkopalvelumaksu 2,50 € (vain korttimaksu)
Ravintolan palvelutEsityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.
Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman.
Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.
Ravintolan palvelutTule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›Kimmo Pyykkö -taidemuseoKangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin ›SaapuminenKangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä
täältä ›