Aboa Gospel juhlii 15-vuotista taivaltaan kotikirkossaan Turun Mikaelinkirkossa lauantaina 7.11. klo 17. Silvia Kosken perustama ja johtama kuoro tunnetaan ennakkoluulottomasta otteestaan, vahvasta ilmaisustaan ja poikkeuksellisen monipuolisesta ohjelmistostaan, joka sisältää mm. afroamerikkaista gospelia, elokuvamusiikkia, video- ja pelimusiikkia, poppia, rockia, metallia ja klassista musiikkia.
Vuosien ajan Aboa Gospel on ollut paitsi osa Mikaelinseurakunnan jumalanpalveluselämää, myös toteuttanut lukuisia kunnianhimoisia produktioita. Kuoro on esiintynyt New Yorkin Carnegie Hallissa Karl Jenkinsin musiikin parissa, ollut mukana Laivaston soittokunnan Disneyn taikaa -kiertueilla sekä synnyttänyt yleisöryntäyksiä Bachista Nightwishiin -konserteillaan. Lapsen tähden -hyväntekeväisyyskonserteilla on kerätty merkittäviä summia Tyksin lastenklinikan hyväksi.
Kuoro on tehnyt yhteistyötä muun muassa Diandran, Jipun, Iltan, Mikael Saaren, Saara Aallon ja Waltteri Torikan kanssa sekä esiintynyt tv-ohjelmissa The Voice of Finland ja Putous.
15-vuotisjuhlakonsertti kokoaa yhteen Aboa Gospelin tarinan ja rakastettuja sävelmiä vuosien varrelta.
Aboa Gospel Band: Ville Pere, koskettimet; Juha Koski, lyömäsoittimet; Seidi Vartiainen, sello/basso; Juho Markko, basso; Katriina Rainio, viulu; Timo Mansikka-Aho, trumpetti ja Kristian Luoma, kitara
Marko Hakanpää, urut
Konsertin kesto n. 1,5h. ei väliaikaa.
Saattajalippu sisältyy avustettavan lippuun. Konsertti soveltuu parhaiten yli 4-vuotiaille. Jokainen konserttivieras, myös sylissä istuva tarvitsee oman lipun.