Susanna Lukkarinen on laulaja ja pianisti ja vaikuttanut Suomen musiikkielämässä jo pitkään eri yhtyeissä ja sooloartistina. Hän on myös yksi suositun lauluyhtye Club For Fiven perustajajäsenistä ja toimi yhtyeessä laulajana, säveltäjänä ja sovittajana vuosina 2000-2022.
Susanna on julkaissut myös omista sävellyksistä koostuvat kaksi sooloalbumia, sekä yhden ep:n. Viimeisimmän sooloalbuminsa Perfume River hän julkaisi syksyllä 2023. Susannan musiikilliset juuret ovat klassisessa musiikissa ja jazzissa, mutta folk -ja maailmanmusiikin vaikutus kuuluu hänen sävellyksissään.
Konsertissa kuullaan mm. Susannan uusia sävellyksiä suomalaisten runoilijoiden runoihin, sekä valikoituja kappaleita hänen aiemmasta tuotannostaan.