Taiteellisesti tinkimättömän ja pitkään taukoa pitäneen Pohjolan Ilmarin toista albumia on saatu odottaa jo yli 15 vuotta. Nyt vihdoin odotus palkitaan ja uusi albumi julkaistaan Korjaamolla 10.7.2026
pehmoainon vuoden ainoat keikat nähdään Helsingissä ja Oulussa! Intiimi 360-konserttisarja tuo artistin yleisön keskelle – luvassa herkkiä sovituksia ja ainutlaatuinen livekokemus.
Lauluntekijä Liisa Akimof, kitaran ja koskettimien kanssa, paljastaa lauluissa ilon ja haikeuden ja kertoo tarinoita arjen pienistä katastrofeista ja voiton hetkistä.
Turun musiikkijuhlilla koetaan kesällä 2026 ainutlaatuinen ilta, kun kotimaisen popin voimakkaimpiin ääniin kuuluva Vesta esiintyy yhdessä pitkäaikaisen tuottajansa Jori Roosbergin kanssa.
Teini-Pää soittaa suloisen riipivää indierockia, jonka ytimessä on herkkyys ja omaehtoisuus. Yhtyeen odotettu kolmas albumi julkaistaan tammikuussa 2026.
The legendary British doom band WARNING will perform an exclusive show at KULT on 4 September 2026. The band will also release their long-awaited new album in July 2026.
Klassisen koulutuksen saaneen Basinskin lumoavan meditatiiviset teokset syntyvät usein analogisten kasettimanipulaatioiden sekä erilaisten kosketinsoittimien vaikuttavasta yhdistelmästä
För din säkerhet tillåter din webbläsare inte cookies från en tredje part (lippu.fi) direkt i detta fönster. Du kan köpa biljetter genom att öppna ett nytt fönster i din webbläsare och på så sätt tillåta cookies från lippu.fi. Klicka på knappen nedan och öppna sidan i ett nytt fönster.