Tampere-talo, Iso sali
La 19.12.2026 klo 18
Rakkaudella – Tampereen konservatorioTampereen konservatorio täyttää tänä vuonna 95 vuotta! Koko perheen juhlakonsertissa Tampere-talon Ison salin estradilla nähdään ja kuullaan upea kavalkadi konsalaisia pienistä muskarilaisista ja tanskarilaisista aina suureen sinfoniaorkesteriin ja tanssiviin alumneihin saakka. Tällaista taiteen perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistä juhlaa pääsee harvoin kokemaan, siis tervetuloa mukaan nauttimaan ja kannustamaan!
Vaskifanfaari avaa konsertin, jonka ensimmäisellä puoliskolla pääroolissa on tanssi. Näyttämöllä nähdään tanssijoita varhaiskasvatuksen taaperoista aina ammatillisen koulutuksen opiskelijoihin asti. Tanssilajien skaala on monipuolisesti esillä baletista commercial danceen ja osassa esityksistä kuullaan live-musiikkia. Tanssin ammatillisen koulutuksen vieraina nähdään myös espanjalaisia Erasmus+ -vaihto-opiskelijoita. Oman herkän juhlahetkensä tarjoilee Lasten laulukoulu. Viimeistään silloin, kun suuri lyömäsoitinyhtye asettuu lavalle, alkaa yleisönkin tanssijalka vipattaa.
Väliajan jälkeen lavan täyttää Tampereen konservatorion sinfoniaorkesteri. Suuri orkesteri tempaa kapellimestari Elisar Riddelinin johdolla yleisön mukaan Márquezin Danzóniin nro 2. Solistinumerona kuullaan Griegin rakastetun pianokonserton ensimmäinen osa, jossa pianistina soittaa Sauli Aaltonen. Upeaksi lopuksi juhlatunnelman kohottaa korkeuksiin Finlandia, jossa mukana on myös suuri juhlakuoro!
Tervetuloa myös jo iltapäivän etkoille Tampere-talon Aulaklubille! Siellä esiintyvät jousiorkesterit, pianistit, huilistit, nokkahuilistit ja harmonikka- ja kitarayhtyeet. Toisen kerroksen lämpiössä soi ennen konserttia salonkiorkesteri ja väliajalla laulajat tarjoilevat tunnelmapaloja.
Konserttilipun yhteydessä on mahdollista ostaa myös illalliskortti konservatorion juhlaillalliselle (K-18), joka on konsertin jälkeen klo 20.30 alkaen Paja Kongressikeskuksessa (Sokos Hotel Torni). Illalliskortit ovat myynnissä 20.11.2026 saakka. Tuotto ohjataan Tampereen konservatorion stipendirahastoon.
Lisätietoja illallisesta:
https://www.tampereenkonservatorio.fi/juhlakonsertti-ja-juhlaillallinen/.