JORMA UOTINEN TANSSII SODAN VAIKUTUKSESTA IHMISMIELEEN
Compañía Kaari & Roni Martinin ja Key Ensemblen yhteisteos Sodan taide saa ensi-iltansa lokakuussa 2026
Palkitun kansainvälisen taiteilijaryhmän Compañía Kaari & Roni Martinin yhteistyö turkulaisen nykymusiikkikuoro Key Ensemblen kanssa pohjautuu sveitsiläisen psykiatrin Carl Gustav Jungin vuosina 1936 ja 1948 kirjoittamiin esseisiin, joissa hän pohti sodan ja rauhan kysymyksiä. Esseet on kirjoitettu fasistien noustua valtaan Saksassa sekä toisen maailmansodan jälkeen. Jung esitteli myös ajatuksen ihmiskunnan kollektiivisesta piilotajunnasta, jossa kaikkia ihmisiä yhdistää jaettu, mutta tiedostamaton mielen taso.
Jungin näkemykset siitä, miten ihmiskunta voisi pelastaa itsensä uhkaavalta katastrofilta, tuntuvat vuonna 2026 häiritsevän ajankohtaisilta.
Sodan taide -teoksessa piilotajuntaa edustaa Antiikin Kreikan hengessä 8-henkinen kuoro, joka pyrkii käymään Jungin tekstien kautta dialogia sefardi- ja ashkenazijuutalaisen musiikillisen tradition ja arabialaisen laulun välillä. Näiden kulttuuristen elementtien lisäksi esityksen musiikkia ja tanssia nivoo yhteen flamencomusiikki, joka syntyi Andalusiassa keskiajalla juutalaisten, arabien ja romanien monisatavuotisessa rauhanaikaisessa yhteiselossa.
Elämän rajallisuuden kysymysten äärellä olevan 85-vuotiaan Carl Gustav Jungin roolin tanssii Jorma Uotinen ja häntä säestävät arabialaisen laulun taitaja Ali Saad, teoksen sävellyksestä vastaava, monia eri musiikin lajeja yhdistelevä Roni Martin sekä elokuvallisista äänimaisemistaan tunnettu viulisti Sanna Salmenkallio. Koreografiasta vastaa Uotisen kanssa yhdessä Kaari Martin ja dramaturgiasta ja käsikirjoituksesta Atro Kahiluoto yhdessä Roni Martinin kanssa.
LAVALLA
Laulu Ali Saad, Roni Martin, Key Ensemble -kuoro
Viulu Sanna Salmenkallio
Piano Roni Martin
Tanssi Jorma Uotinen
TAITEELLINEN TYÖRYHMÄ
Musiikin sävellys, ohjaus Roni Martin
Koreografia Kaari Martin ja Jorma Uotinen
Visuaalinen suunnittelu Emilia Annala
Käsikirjoitus Roni Martin ja Atro Kahiluoto
TUOTANTO
Compañía Kaari & Roni Martin ja Key Ensemble
ESITYKSET SYKSYLLÄ 2026
Ke 21.10.2026 Klo 18.30, Pyhän Laurin kirkko, Lohja
Pe 30.10.2026 Klo 18.30, Martin kirkko, Turku
Esityksen kesto: noin 60 minuuttia, ei väliaikaa
Ryhmäliput:
saara@compania.fi
ESTEETTÖMYYS
Lohjan Pyhän Laurin kirkko
Kirkossa pyritään esteettömyyteen, mutta rakennuksen ikä tuo haasteita.
- Esteetön kulku kirkkoon on Sibeliuksenkadun puoleisesta portista ja ovesta
- Esteetön wc sijaitsee seurakuntakeskuksessa, jonne on matkaa kirkolta 280 metriä.
- Induktiosilmukka
Turun Martin kirkko
Merkittäviä esteitä. Talviaikaan kirkonmäellä voi olla liukasta. Kirkossa on kapeahkot käytävät ja alttarille on portaat, joista liikuntarajoitteisten voi olla hankala kulkea.
- Inva-pysäköinti kirkon vieressä yläparkkipaikalla
- Ajoreitti ylätasanteelle haasteellinen
- Alttarille portaat
- Ei inva-WC:tä
- Induktiosilmukka
Sodan taide-esityksen kaltaista vähemmistö- ja poikkikulttuurista taidetta ei ole perinteisesti totuttu näkemään kirkoissa. Esitys ei sisällä minkään uskonnon tunnustuksellista materiaalia, mutta erityisesti juutalaisen ja arabialaisen musiikin esittämisellä luterilaisessa kirkossa sotien jatkuessa maailmalla sekä tämän päivän asenneilmapiirissä on oma erityinen painoarvonsa.