Dosetit sekasin konserttisaleissa - Semmareilta lääkkeet keväthuuman lietsomiseen
Syksyn -26 riehakkaalla klubisetillään yleisönsä valloittanut Semmarit siirtyy keväällä konserttisaleihin. Lavalle nousee mieskuoro, joka ei ole koskaan oikein osannut olla vain mieskuoro.
Maailma tuntuu olevan sekasin ja Semmareillakin on dosetit sekasin. Onneksi semmaridosetti on täynnä paitsi ilopillereitä, myös ajattelua ja tunteita vahvistavia tabletteja sekä luonnollisesti hyvää tarkoittavia placebo-voiteita. Dosetit sekasin konserttisaleissa -kiertueella päästään maistelemaan täysin upouusia herkkuja, sekä myös vanhoja suosikkeja bändin omasta satojen biisien runsaudensarvesta.
Mieskuorolaulua, rockia, komiikkaa ja iltamaperinnettä sekoittava Semmarit on saavuttanut suomalaisessa artistikentässä tukevan jalansijan valloittavan monipuolisella esiintymisellään. Hyvää tuulta tehtaan takuulla ympärilleen levittävä ryhmä on tullut valtakunnallisesti tunnetuksi mm. oman TV- sarjansa ja 13 studioalbuminsa myötä. Vuonna 2025 kuorosta on julkaistu myös elämänkerrallinen kirja. Erityiseksi tavaramerkiksi ovat kuitenkin nousseet suuren yleisön rakastamat konserttikiertueet. Dosetit sekaisin konserttisaleissa on näistä uusin.
Onko klubirevittelyn jälkeen konserttisalien istuvalle yleisölle luvassa erilainen - kenties salonkikelpoisempi show? “Konserttisalit tuovat esiintymiseen mahdollisuuksia, joita klubeissa ei ole. Tila, salitekniikka ja akustiikka ovat asioita, jotka klubeissa ovat harvinaista ylellisyyttä. Olemme kuitenkin nauttineet valtavasti klubikeikkojen riehakkuudesta - ja samaa rosoa haluamme ottaa sieltä mukaan myös kevään konserttisaleihin. Luvassa on rauhaa ja räyhää, joten skaala vain laajenee, ennakoi johtaja Reima Viitala tulevia esityksiä.