Antti Tolvi, piano
Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Morton Feldmanin (1926–1987) syntymästä. Hän on yksi posttonaalisen musiikin keskeisistä säveltäjistä ja merkittävä vaikutteiden lähde monille nykymusiikin tekijöille. Konserttiohjelma kunnioittaa Feldmanin tuotantoa ja sen keskeisiä piirteitä, kuten hiljaisuutta, herkkyyttä, läpinäkyvyyttä sekä rohkeaa ajankäyttöä.
Äänitaiteilija ja kokeellisen musiikin tekijä Antti Tolvi levytti Feldmanin Intermission 6 -pianoteoksen 72-minuuttisena vuonna 2024. Intermission 6 on Feldmanin pianotöistä avoimimmin tulkittava.
Partituuri koostuu yhdestä sivusta, jolla on 15 tapahtumaa (sointuja tai yksittäisiä säveliä), jotka voidaan soittaa missä tahansa järjestyksessä, ja teoksen voi esittää yksi tai kaksi pianistia. Feldman kirjoittaa, että ”pianisti tai pianistit aloittavat mistä tahansa sivulla olevasta äänestä, soittavat sitä niin kauan, että se on tuskin kuultavissa, ja siirtyvät sitten valitsemaansa seuraavaan ääneen. Ääniä voi toistaa.”
Suurin osa Intermission 6 -teoksen esityksistä kestää 4–10 minuuttia, mutta Tolvi laajentaa teoksen keston sellaiseksi, joka on tyypillisempi Feldmanin myöhemmälle tuotannolle. Museon Sibelius-salin soiva tila luo erinomaiset akustiset puitteet teoksen esittämiseen ja vastaanottamiseen.