Kuulijoiden sydämiin viimeistään Vuori-albuminsa myötä löytänyt laulaja-lauluntekijä
Aili Järvelä saapuu helmikuisen
Pohjan mailla -konserttisarjan solistiksi ja esiintyy yhdessä
UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa Raahessa, Kaustisella, Närpiössä, Helsingissä ja Lohjalla.
Kaustislaisen pelimannisuvun kasvatilta kansanmusiikin juurevuus sujuu luonnostaan, mutta Järvelä rikkoo rajoja rohkeasti: hänen musiikissaan folk, pop ja indie kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Teosto-palkitun taiteilijan tunnistettava soundi, raikas rytmiikka ja koskettava tarinankerronta saavat UMOn värikkäiden jazz-sovitusten rinnalla uuden, mahtipontisen ulottuvuuden.
Konserttien ohjelmistoon on valikoitunut rakastetuimpia kappaleita
Aili Järvelän omasta tuotannosta. Niiden rinnalla kuullaan UMOlle ja Järvelälle räätälöityjä kantaesityksiä pohjalaismaakunnista kotoisin olevilta tai alueella vaikuttavilta säveltäjiltä ja sovittajilta. Kapellimestarina Ville Vannemaa.
Konserttisarja avaa UMOn kolmivuotisen, Koneen Säätiön tuella toteutettavan hankkeen, jossa vahvistetaan big band -kentän moniäänisyyttä ja kestävyyttä sekä kehitetään alueellista yhteistyötä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Hankkeen maantieteellinen painopiste vaihtuu vuosittain, ja jokaiselta alueelta nostetaan vuorollaan esiin paikallisia musiikintekijöitä uusien tilaussävellysten, -sovitusten ja ohjelmistovuokrauksen kautta.
Konsertin sisältöihin syventyvät Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet järjestetään ennen konsertteja klo 18.15 (poislukien Närpiössä).
www.ailijarvela.comwww.umohelsinki.fi