Elämäni Biisi -konserttiTampere-talo, Iso sali
To 18.3.2027 klo 19
Liput 59,90 €
Konsertin kesto noin 2,5 tuntia sis. väliajan noin 30 min
ELÄMÄNI BIISI PALAA KONSERTTILAVOILLE – KEVÄÄLLÄ 2027 ENTISTÄ NÄYTTÄVÄMPÄNÄ!
Viime kevään menestyskiertue oli vasta lämmittelyä! Keväällä 2027 Elämäni Biisi palaa konserttilavoille entistä näyttävämmin ja nostaa musiikkijuhlan aivan uudelle tasolle. Rakastetut laulut, huippusolistit ja yleisön hurmannut tunnelma saavat nyt ympärilleen entistä upeammat puitteet. Luvassa on suuria tunteita, kylmiä väreitä ja ennen kaikkea upeaa elävää musiikkia!
Elämäni Biisi on hurmannut suomalaiset jo kahdeksan tuotantokauden ajan. Nyt ohjelman tuttu ”kreikkalainen perhe” kokoontuu jälleen yhteen ja tuo televisiosta tutut musiikkielämykset konserttisaleihin ympäri Suomen.
Konserteissa kuullaan ohjelman vuosien varrella rakastetuiksi nousseita kappaleita sekä tuoreimman kauden musiikkia. Lavalle nousee joukko Elämäni Biisistä tuttuja tähtiartisteja, joiden kokoonpano vaihtuu konserteittain. Näin jokainen ilta tarjoaa oman ainutlaatuisen kattauksensa upeita musiikillisia elämyksiä. Säestyksestä vastaa tuttuun tapaan Kalle Torniaisen johtama Elämäni Biisi -orkesteri, ja illan emäntänä nähdään tietenkin Katja Ståhl.
Elämäni Biisin suosion salaisuus piilee musiikin voimassa. Yksi kappale voi tuoda mieleen kokonaisen elämänvaiheen, rakkaan ihmisen tai unohtumattoman hetken. Konserteissa nämä laulut ja tarinat heräävät eloon tavalla, jonka voi kokea vain paikan päällä.
Mikä on sinun elämäsi biisi? Tule kokemaan se livenä!
Tuotanto
Central Line Entertainment