Kahden helsinkiläisen sateenkaarikuoron yhteinen klubi-ilta tarjoaa yleisölle yhteenkuuluvuutta ja välittämistä kuoromusiikin, kirjeiden ja yhteislaulun muodossa joulukuussa 2026.
Konsertin keskiössä on kirjoitettu, lähetetty, vastaanotettu kirje — kirjoitettuja sanoja, sanoitettuja kokemuksia, jaettuja ajatuksia, joita kirjoittaja on halunnut jakaa vastaanottajan kanssa. Jokainen klubi-illan osallistuja saa illan aikana kirjeen, jonka joku esiintyjistä on kirjoittanut. Klubi-illan toteuttavat yhdessä gaykuoro Out’n loud ja Helsingin queer-feministinen kuoro, Hqfk.
Out ’n loud on Suomen ensimmäinen gaykuoro, joka on vuodesta 2004 alkaen tuonut estradeille iloa, tunnetta ja yhteisöllistä voimaa. Viime vuonna 20-vuotista taivaltaan juhlinut kuoro tunnetaan energisistä esiintymisistään ja monipuolisesta ohjelmistostaan. Out ‘n loud herättää kappaleen kuin kappaleen eloon omalla karismallaan, kun lavalle nousee yli 30 gaykuorolaisen joukko.
Helsingin queer-feministinen kuoro on vuonna 2022 perustettu yhteisökuoro, joka pyrkii musiikissaan löytämään oman ainutlaatuisen äänensä sekä sävelten avulla murskaamaan patriarkaatin epätasa-arvoistavat rakenteet ja kankeat binääriset jaottelut — unohtamatta tietysti valoa ja iloa, joita yhteinen ja rakas sateenkaareva musiikkiharrastus tuo mukanaan!
Queerly Yours! — on yhteisökokemus: lämmin halaus ja musiikillinen kirje “kaikilta meiltä, kaikille meille”. Tähän konserttiin jokainen on tervetullut juuri sellaisena omana itsenään kuin on!