Iisalmi Hoods on jo viidettä vuotta peräjälkeen Iisalmessa järjestettävä tapahtuma, jonka ohjelmistossa kuullaan kiinnostavimpia artisteja rap- ja popgenreistä.
Tänä kesänä Aurora, Carrie ja Tina suuntaavat korkonsa kohti Välimerta Nämä kolme kuningatarta laulavat koko show’n livenä pianistin säestyksellä. Tervetuloa kanssamme matkalle etelän lämpöön!
Kesäinen ilta, jossa musiikki puhuu sydämelle – voimalla ja kauniisti. Tämän poikkeuksellisen illan aikana kuullaan tunteita puhuttelevia lauluja, ikivihreitä sävelmiä sekä isänmaallisia teoksia.
Kuhmon kamarimusiikki juhlistaa vuoden juhlia ja monimuotoisuutta, 14 päivän ohjelmassa kantaesityksiä ja juhlaa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden hengessä.
Jalan alle käyvä monipuolinen tanssimusiikki on Pekkaniskan Poikien tavaramerkki, ja orkesterin perustajan Matti-Sakarin miehekäs laulusoundi kruunaa viihdyttävän tanssi-illan.
Timo Lavikainen ja Pasi Karppi tuovat suomeksi ensimmäistä kertaa näyttämölle 80-luvun kulttiklassikon. Mies miehelle on esittäjien kunnianosoitus heidän elämäänsä vaikuttaneille lapsuuden sankareille
Turvallisuuden takia selaimesi ei salli kolmannen osapuolen (lippu.fi) evästeitä suoraan tässä selainikkunassa. Voit ostaa lippuja avaamalla uuden ikkunan selaimeen ja näin sallia lippu.fi evästeet. Klikkaa alla olevaa painiketta ja avaa sivu uudessa ikkunassa.