Yleisradion (YLE) vuoden nuorisokuoroksi 2025-2026 valittu Tapiolan kuoro esiintyy Kesän henki! -konsertissa Kallion kirkossa torstaina 4.6.2026 klo 19. Konsertissa kuullaan Tapiolan kuoron kantaesittämänä 4. kansainvälisen kuorosävellyskilpailun voittajateokset sekä muita kuorolle sävellettyjä kappaleita vuosikymmenten varrelta mm. Harri Wessmanilta, Olli Kortekankaalta sekä Kaija Saariaholta.
Konsertissa esiintyy myös Tapiolan kuoron ja Espoon musiikkiopiston opiskelijoista koottu jousiyhtye. Konsertti äänitetään YLEn toimesta ja lähetetään YLE Radio 1:ssä perjantaina 5.6. Konsertti on osa Kuoromusiikin kausikonsertteja.
Tapiolan kuoro kunnioittaa taiteen akateemikko, tekstiilitaiteilija Vuokko Nurmesniemen muistoa pukeutumalla konsertissa Nurmesniemen Tapiolan kuorolle 1970- ja 80-luvuilla suunnittelemiin Vuokko-asuihin.
Ovet aukeavat klo 18.00. Konsertin teosesittely alkaa klo 18.15, jolloin Tapiolan kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki kertoo konsertin sisällöstä ja teemasta tarkemmin. Hyökkiä haastattelee YLEn toimittaja Inari Tilli. Konsertti alkaa klo 19.00. Konsertissa on väliaika (15min). Konsertin päätteeksi jaetaan kansainvälisen sävellyskilpailun palkinnot.
Konserttia suositellaan yli 7-vuotiaille.