Aynur vieraili Etnosoi!-festivaalilla edellisen kerran 20 vuotta sitten, ja tuolloin täällä vielä tuntematon taiteilija valloitti suomalaisyleisön sydämet kertaheitolla. Ura oli saanut väkevän alun ja tie kansainvälisille markkinoille oli avoinna mm. valtavan suosion saavuttaneen Keçe Kurdan (Kurdityttö) -kappaleen siivittämänä.
Paljon on sittemmin tapahtunut. Aynur yhtyeineen saapuu Suomeen maailmanmusiikkilistojen kärkisijoille kiivenneen kahdeksannen albuminsa ’Rabe’ kiertueen viimeisten keikkojen myötä. Albumin sävellykset ja sanoitukset ovat osin traditionaaleja, osin Aynurin käsialaa ja lisäksi kurdi-, alevi- ja jesidikulttuurin ikoneilta, kuten Şâh Hatâî ja Pir Sultan Abdal.
Aynur on yksi kurdimusiikin ikonisimmista ja vaikutusvaltaisimmista äänistä. 25-vuotisen uransa aikana hän on muokannut musiikkimaisemaa yhdistämällä kurdimusiikin syvään juurtuneet perinteet länsimaisiin vaikutteisiin ja luomalla ajattoman ja maailmanlaajuisesti resonoivan musiikillisen kielen. Hänen ainutlaatuinen äänensä ja vetoava tarinankerrontansa edustavat hänen juuriensa rikasta kulttuuriperintöä, joka on tulkittu uudelleen universaaliksi genreksi. Kansainvälisen yhtyeensä kanssa hän etsii myös yhtymäkohtia länsieurooppalaisiin tyyleihin.
Aynur on tehnyt yhteistyötä monien maailmankuulujen muusikoiden ja yhtyeiden, kuten Yo-Yo Man ja Silk Road Ensemblen, Maestro Riccardo Mutin, Kayhan Kalhorin ja Nederland Blazers Ensemblen kanssa.
Aynur on vaikuttanut merkittävästi nykykurdien musiikkiperinteen kehitykseen yhdistäen historialliset ja modernit elementit ja samalla tavoittanut maailmanlaajuiset yleisöt. Hänen poikkeuksellinen kykynsä yhdistää ihmisiä musiikin kautta vahvistaa hänen rooliaan yhtenä vaikutusvaltaisimmista ja näkyvimmistä äänistä niin kurdilaisessa musiikissa kuin kansainvälisellä musiikin kentällä ylipäätään.
Lavalla Helsingissä:
Aynur - laulu, tembûr-luuttu
James Wylie - klarinetti
Mahan Mirarab - kitara
Franz von Chossy - piano
Chris Jennings - basso
Patrick Goraguer – rummut
»Aynurin äänen kuuleminen on kuin kuulisi kaiken inhimillisen ilon ja kärsimyksen kerrosten muuttumisen yhdeksi ääneksi. Se kurottaa syvälle sielumme, raastaa sydämemme, ja silloin olemme hetkeksi yhdistyneet yhdeksi. Se on unohtumatonta!« Yo-Yo Ma
Aynur on saanut maailmanlaajuista tunnustusta ja useita palkintoja huippuammattimaisuudestaan ja kauniista taiteestaan; yksi niistä on WOMEX 21 Artist Award.
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa
Permanto K-18 anniskelualue. Parveke ikärajaton, ei anniskelua
Tuotanto: Maailman musiikin keskus
https://www.globalmusic.fi/fi/koti
Etnosoi!
https://www.etnosoi.fi/fi/etnosoi/etnosoi-etusivu