Oulun Kamarikuoron perinteinen Kaksi Kynttilää -joulukonsertti vie kuulijat tunnelmalliselle matkalle rauhoittumaan joulun aikaan. Yhdessä kansanmusiikkikentän huippunimien kanssa Oulun Kamarikuoro esittää sekä rakastetuimpia perinteisiä joululauluja että uudempia joululaulujen sovituksia. Tässä ainutlaatuisessa joulukonsertissa kamarikuoron syvä ja vaikuttava sointi kohtaa kansanmuusikoiden vivahteikkaan tulkinnan. Yhdessä kuljetamme kuulijamme talvisiin maisemiin ja joulun rauhaan.
Timo Alakotila (piano) muistetaan Oulun Kamarikuoron vieraana jo edellisten vuosien säestäjänä ja olemme onnekkaita, että pääsemme jälleen tekemään yhteistyötä. Timo on yksi Suomen kysytyimpiä ja monipuolisimpia muusikoita kansanmusiikkikentällä ja hän on työskennellyt genrerajoja ylittäen muusikkona, tuottajana, säveltäjänä ja sovittajana yli 200 levyllä.
Antti Järvelä (viulu) tunnetaan innostavana visionäärinä ja perinteen syvällisenä tuntijana. Antti kuuluu maineikkaaseen Järvelän musiikkisukuun ja on monien huippuyhtyeiden jäsen. Hän on kiertänyt opettamassa ja esiintymässä ympäri maailmaa ja hänet tunnetaan myös taitavana sovittajana ja säveltäjänä.
Veera Kuisma (viulu) on nuoren polven omaäänisimpiin kansanmuusikoihin ja säveltäjiin lukeutuva viulisti, jonka musiikissa yhdistyvät pohjoisen pelimannimusiikin rytmisyys ja äänimaisemat. Esiintyjänä Veera tunnetaan erityisesti sielukkaasta ja viehkeästä soittotyylistä sekä läsnäolosta ja energiasta lavalla.
Alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi. Avustettavan saattaja ilmaiseksi.