Paakin sävellykset soivat 60-luvun ja sitä uudemman jazzin keinoin tunnelmasta toiseen. Hard bop swing, boogaloo ja biittikomppi saavat jalan nytkymään mukana rytmissä, balladeissa taas Manuel Dunkelin monisävyinen saksofoni pääsee kutittelemaan sielua nopeampien biisien soolotaituruuden jälkeen. Kokonaisuus on selkeän melodinen ja Paakki käyttää pianoa tilanteen mukaan sekä rytmisoittimena että lyyrisesti.
