Liiterirockia juhlitaan elokuussa Abrahamin kulttuuripuistossa – pääesiintyjänä nähdään brittiläinen Dr. Feelgood!
Viime vuonna ensimmäistä kertaa Limingan Abrahamin kulttuuripuistossa järjestetty Liiterirock palaa tänä vuonna upean esiintyjäkattauksen myötä. Lauantaina 1. elokuuta järjestettävän tapahtuman pääesiintyjänä nähdään brittiläinen Dr. Feelgood -yhtye. Vuonna 1971 Englannin Essexissä perustettu rock- ja rhythm and blues -yhtye tunnetaan maailmanlaajuisesti muun muassa hittikappaleistaan She Does It Right ja Milk and Alcohol.
Liiterirockissa lavalle astuu myös oulaistelaislähtöinen laulaja-lauluntekijä ja kanteletähti Ida Elina. Kansainvälisesti arvostettu ja lukuisilla tunnustuksilla palkitun artistin soittotapa on mullistanut käsityksen kantelemusiikista.
Lisäksi esiintyjinä nähdään bluesrockia soittava Liiterirockers -yhtye. Esiintyjäkaartia täydentävät myös oululainen Roster, jonka ohjelmisto koostuu amerikkalaisesta perinnemusiikista; jazzista, bluesista ja rockista. Koillismaalaista vivahdetta Liiterirockiin tuo puolestaan Taivalkoskelta ponnistava Konihauta. Juurevaa rytmimusiikkia soittavan yhtyeen tarinoissa vilahtelevat niin ”Iijoen saunapirut kuin Benny Kultajalkakin”.
Liiterirockin juontaa viime vuoden tapaan Radio Pookista tuttu Marja Ollakka.
Huomioithan, että tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.
Seuraathan tapahtumaan liittyvää tiedotusta ja tarkempien aikataulujen varmistumista osoitteessa
www.liminka.fi/liiterirock.