”Suomalainen iskelmä on itkelmää”, totesi Toivo Kärki osuvasti aikoinaan. Ihanimmat itkelmät - iskelmäkonserttiin on valittu viisi taidokasta laulajaa ja tulkitsijaa, tämän päivän monipuolisia iskelmälaulajia. Konsertin musiikkivalinnoissa liikutaan aina kultaiselta 60-luvulta tähän päivään eli luvassa on takuuvarmasti tuttuja lauluja, jotka herättävät muistoja ja tunteita. Kuulet alkuperäisartistien suurimpia hittejä tyylikkäästi uudistettuina sovituksina, vanhoja versioita kunnioittaen. Konsertissa kuullaan pääosin hyväntuulisia lauluja, mutta emme toki unohda niitä herkistäviä kappaleitakaan. Nenäliinat on hyvä ottaa mukaan.
Orkesteria johtaa tuottaja/säveltäjä Pertti Jalonen, tuttu kasvo lukuisten iskelmäartistien taustalta, niin levyiltä kuin konserteistakin. Muusikot ovat tv:stä tuttuja, pitkän linjan ammattilaisia.