Einin musiikin yhdistää energiset diskoiskelmät, tarttuvat pophitit ja ikivihreät klassikot tavalla, joka puhuttelee yleisöä sukupolvesta toiseen.
Uransa aikana Eini on julkaissut lukuisia tunnettuja kappaleita, kuten Kesä ja yö, Rakastua voisit aivan pikkuisen ja Haloo hela Finland, jotka ovat vakiinnuttaneet hänen asemansa suomalaisen diskon ja iskelmän ikonina. Vuonna 2002 julkaistu kokoelma Hitit toi artistille kultalevyn ja myöhemmin myös platinaa. Pitkän uransa aikana hän on kiertänyt aktiivisesti ympäri Suomea, osallistunut suosittuihin yhteiskiertueisiin ja esiintynyt monipuolisesti myös televisiossa ja elokuvissa.
2000-luvulla Eini teki vahvan paluun diskoiskelmän pariin julkaisemalla menestyneitä albumeita, kuten Mä jään, Vähän kipeää, Draamaa sekä Pimeän jälkeen. Vuonna 2025 julkaistu uran 16. studioalbumi Mun vuosi nousi suureen suosioon, toi artistille hänen uransa toisen Emma-ehdokkuuden Emma-gaalassa sekä loppuunmyytyjä keikkoja ympäri Suomen. Viime vuosina Eini on ollut vahvasti esillä myös televisiossa. Hän osallistui Vain elämään 15. kaudelle ja esiintyi alkuvuonna 2025 Uuden Musiikin Kilpailun finaalin väliaikanumerossa loppuunmyydyllä Nokia Arenalla miljoonayleisön edessä. Keväällä 2026 Eini käynnisti tulevan 50-vuotisen taiteilijajuhlavuotensa julkaisemalla uuden singlen Oi mikä voima, joka toimii ensimmäisenä maistiaisena tulevalta juhlavuoden albumilta. Artistin mukaan uusi musiikki tulee olemaan merkittävä osa vuoden 2027 näyttäviä juhlistuksia, jolloin myös Yes sir, alkaa polttaa täyttää 50 vuotta.
Lähes viiden vuosikymmenen uran tehnyt Eini tunnetaan vahvasta lavakarismastaan, energisestä esiintymisestään ja kyvystään saada yleisö tanssimaan vuodesta toiseen. Vuonna 2026 diskokuningatar jatkaa aktiivista keikkailua ja uuden musiikin julkaisemista entistä suuremmalla energialla.