Palaset loksahtavat paikoilleen – odotettu Kokkola Areena avataan suosikkiartistien voimin
Perjantaina 30.10. KPO järjestää Kokkola Areenan avajaiskonsertin. Osuuskaupan tapahtumatiimi odottaa avajaisia suurella innolla:
– Uusi upea areena vahvistaa Kokkolan vetovoimaa ympärivuotisena tapahtumakaupunkina. Avajaisten järjestäminen on meille suuri kunnia emmekä malta odottaa, että pääsemme näyttämään mitä osaamme, tapahtumajohtaja ja Original Sokos Hotel Kaarlen hotellinjohtaja Jaki Silvennoinen iloitsee.
Areenastatuksen artistit avajaisissa
Areena Live -nimellä kulkevat avajaiset ovat suurenmoinen sekoitus poppia ja rockia, huumoria ja herkkyyttä, kaksikielisyyttä ja paikallisuutta. Lavalle nousee kolme yhtyettä:
20-vuotisjuhlaansa viettävä Haloo Helsinki! on vuodesta toiseen yksi Suomen suosituimmista livebändeistä. Suosion salaisuutena lienee uudistumiskyky, joka houkuttelee mukaan nuorempia kuuntelijasukupolvia karkottamatta alkuperäisiä faneja. “Voiko Enkelitkin Eksyä” -albumia seuranneen kevään areenakiertueen ja kesän festivaalien jälkeen yhtye saapuu Kokkolaan taatusti kovassa keikkakunnossa.
KAJ nousi kansainväliseen maineeseen vuoden 2025 euroviisuhuumassa, mutta Pohjanmaalla vöyriläishuumorista on nautittu jo vuosia aiemmin. Mustakari Memoriesin viime kesänä loppuunmyynyt kolmikko palaa maailmalta Kokkolaan mukanaan joukko uusia hittejä, kuten “Economy Plus”, “Karaoke” ja “Mosquito”.
Vuonna 1992 ensitahtinsa töräyttänyt kokkolalainen Soulhouse on koottu pitkän hiljaiselon jälkeen uudelleen viihdyttämään yleisöä suurilla soul-klassikoilla. Rumpali Esa Tarvaisen kipparoima 11-henkinen ryhmä tekee unohtumattoman vaikutuksen tyylikkäine asuineen ja vintage-soittimineen mukanaan vielä mm.Tanssii Tähtien Kanssa luotsaaman bändin kapellimestari Sami Pitkämö.
Pikkujoulut aitiopaikoilta
Perjantai 30.10.2026 on pyhäinpäivän aatto ja suosittu pikkujoulupäivä yrityksissä. KPO:n tapahtumatiimi on innoissaan päästessään lanseeraamaan Kokkola Areenalle uusia ryhmille tarkoitettuja paketteja.
– Illan voi aloittaa omassa 12, 28 tai 46 henkilön kabinetissa, josta siirrytään hyville katsomopaikoille seuraamaan keikkoja. Lisäksi ryhmille voidaan rajata omia paikkoja VIP-parvelta, josta on hyvä näkyvyys lavalle, tapahtumakoordinaattori Timo Tiilikka kertoo, ja jatkaa:
– Aikaisemmista tapahtumistamme tuttu Show & Dinner -paketti on myös saatavissa. Se sisältää maukkaan illallisen Kaarlessa sekä permantopaikat keikalle.
Liput ja info
Areena Live: Haloo Helsinki!, KAJ, Soulhouse
Perjantai 30.10.2026, ovet klo 18.00
Kokkola Areena, Kaarlelankatu 51, 67100 Kokkola
Liput
Early Bird -lippujen myynti alkaa 6.7., muut lipputyypit myyntiin 26.7.2026
Permanto Early Bird 44,60 €
Permantoliput 49,60 € S-etukortilla, 54,60 € ilman korttia
Istumapaikat 54,60 € S-etukortilla, 59,60 € ilman korttia
VIP-liput 89,60 € S-etukortilla, 94,60 € ilman korttia
S-etukortti voidaan tarkistaa lipuntarkastuksen yhteydessä
Aitiot ja illallispaketit
Aitiot ja illallispaketit varataan Original Sokos Hotel Kaarlen myyntipalvelun kautta
Oma aitio seurueelle alk. 1200 €
Show & Dinner -paketti (sis. ruokailun Kaarlessa) alk. 98,50 €/hlö