Käräjät sijoittuu Etelä-Pohjanmaan maaseudulle vuoteen 1938. Keskushenkilö Vilja-täti on nuoruuden traumaattisen kokemuksen jälkeen mieleltään tasapainoton ja täysin riippuvainen opettajaveljensä perheestä. Vanhoilla päivillään hän käynnistää vahingossa laajan rikostutkinnan, jonka seurauksena käräjille päätyy yli viisikymmentä laittomista sikiönlähdetyksistä syytettyä kyläläistä. Vaasalaisen lääninetsivän kuulusteluihin kietoutuu myös nuoren Inkerin kohtalo.
Tapahtumat johdattavat Vilja-tädin kohtaamaan uudelleen oman nuoruutensa painajaisen ja sen seuraukset: rakkauden menettämisen, ystävän kadottamisen ja mielen järkkymisen. Voisiko käräjien tuomiopäivään sisältyä vapautuksen mahdollisuus Vilja-tädille?
Käräjät on tarina vuosikymmenten yli kurottavasta rakkaudesta ja ystävyydestä. Samalla se on kuvaus kyläyhteisöstä, jossa yksittäisen ihmisen elämä on lain ja sovinnaismoraalin puristuksessa – lukkona joka suunnassa häpeän uhka. Traaginen törmää koomiseen, kun pienet ihmiset nostetaan tikunnokkaan keskellä Pohjanmaan lakeuden äärettömyyttä.
Markus Nummen romaanin on näytelmäksi kirjoittanut Sirkku Peltola, Suomen merkittävin ja kansainvälisillä näyttämöillä eniten esitetty näytelmäkirjailija ja ohjaaja. Peltolan uutuus on aina tapaus!
Käräjät avaa sydämessä asti tuntuvan maiseman.