Muumipeikko herää kesken talviunen ja kohtaa ensimmäistä kertaa uuden ja salaperäisen vuodenajan, jonka tapahtumia ei ole ikinä aikaisemmin todistanut.
Täällä Pohjantähden alla (osa 1 ja 2) on uusi, kaksiosainen sovitus Väinö Linnan trilogiasta (1959–1962), joka kertoo itsenäistyvän Suomen tarinaa Alma Koskelan kautta.
Suosalon ja Nuojuan Kiviä taskussa on 15 roolisuorituksen huikea ilmiö, jossa salamannopeat vaihdot ja pureva huumori ovat hurmanneet jo vuodesta 2002 asti!
Kulturbärarna on tragikoominen kunnianosoitus kulttuurin sankareille ja uskolle kulttuurin arvoon. Dennis Nylund loihtii esiin kokonaisen kavalkadin hahmoja monologissa, jossa on ainoastaan sivuroolej
Tapahtuman puitteet oli todella hyvät. Tomi oli aivan huippu esiintyjä, käyttää luovasti yleisöä esityksen luomiseen. Yleisö oli hyvin mukana. Aatu ei ollut päässyt esiintymään, korvaamaan hankittu esiintyjä Tommi Ylimäinen oli semihyvä.
100%Oulu tapahtuma
Oulu, Oulun teatteri, Suuri näyttämö, 27.08.2026
Tapahtuma ylitti kaikki tavoitteeni, todella mielenkiintoinen ja hyvin tehty.
100 % oli 100 %
Oulu, Oulun teatteri, Suuri näyttämö, 21.08.2026
Sain paljon ajateltavaa ja pohdittavaa. Peilin omille arvoille.
Turvallisuuden takia selaimesi ei salli kolmannen osapuolen (lippu.fi) evästeitä suoraan tässä selainikkunassa. Voit ostaa lippuja avaamalla uuden ikkunan selaimeen ja näin sallia lippu.fi evästeet. Klikkaa alla olevaa painiketta ja avaa sivu uudessa ikkunassa.