 |
|
 |
Ajankohtaista
Miehen ikävä Hyvinkääsalissa ke 10.2.2010 peruttu 8.2.2010 17:53 Hyvinkääsalin Miehen ikävä esitys ke 10.2.2010 peruuntui. Liput voi palauttaa Lippupisteen myyntipisteisiin. BRITTILÄISEN PUNK ROCKIN URANUURTAJA NICK LOWE PALAA SUOMEEN HEINÄKUUSSA 8.2.2010 11:44 Uskomattoman 40-vuotisen uran tehnyt, brittirockin rehtoriksikin kutsuttu Nick Lowe palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Suomeen. Lowe esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 3. heinäkuuta. Liput konserttiin tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 15. helmikuuta. Vuonna 2007 julkaistu albumi ”At My Age” on saanut loistavia arvosteluita ympäri maailman. Albumillaan Lowe mietiskelee omaa elämäntilannettaan ja ikäänsä. Levyllä vierailevan Chrissie Hynden kanssa esitetty ”People Change” -kappale on hyvä esimerkki levyn soulin tuoksuisesta pop-taituruudesta, jota Lowe itse kutsuu sanoin ”diary set to music”. Nick Lowen debyyttialbumi ”Jesus Of Cool” julkaistiin vuonna 1978. Pitkän uransa aikana Lowe on työskennellyt The Damnedin, Elvis Costellon ja The Pretendersin kanssa ja kirjoittanut kappaleita mm. Johnny Cashille. Musiikillisesti Nick Lowen ura painottui 70-luvulla pub-rockiin sekä punkin synnyttämiseen ja on hyvin luonnolliselta tuntuvan kehityksen kautta tullut country-vaikutteiseen roots-rockiin. Parhaiten Lowen tuotannosta muistetaan hitit ”(What’s So Funny ’Bout) Peace, Love and Understanding”, ”Cruel To Be Kind” ja ”I Love The Sound Of Breaking Glass”. Suomeen Lowe tuo arvostetun bändinsä, jossa soittavat Matt Radford (basso), Bob Trehem (rummut), Johnny Scott (kitara) ja Geraint Watkins (koskettimet). KONSERTTI: La 3.7.2010 Helsinki, Kulttuuritalo Ovet klo 19, show n. klo 20 LIPUT: 48 euroa + mahd. toimituskulut Lipunmyynti alkaa ma 15.2. klo 9 Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600 900 900 (1,75 e/min) + pvm) ja netissä http://www.lippu.fi JOE BONAMASSALLE lisäkonsertti 22.5.! 8.2.2010 10:14 Kitaravirtuoosi Joe Bonamassalle lisäkonsertti Tavastia-klubille toukokuun 22. päivä. KONSERTTI: La 22.5.2010 Helsinki, Tavastia Ovet klo 14.00, show n. klo 14.30. Ikäraja K-18. LIPUT: Myynnissä NYT! 38 euroa + mahd. toimituskulut Kuopion Musiikkikeskuksen vilkas vuosi 2009 7.2.2010 20:01 Vuonna 2009 Kuopion Musiikkikeskuksen kävijämäärät nousivat edellisvuosista selvästi. Vilkas konserttitoiminta ja uudenlaiset tapahtumat saivat suuren yleisön liikkeelle. Viime vuoden aikana Musiikkikeskuksessa järjestetyt konsertit, kokoukset, näyttelyt ja muut tapahtumat sekä erilaiset Kuopion kaupunginorkesterin tilaisuudet keräsivät yhteensä 141.190 kävijää. Kuopion kaupunginorkesterilla oli 35.100 kuulijaa. Satavuotisjuhlavuonna Kuopion kaupunginorkesteri panosti monipuolisuuteen. Säästöpaineidenkin alla orkesteri piti kiinni tavoitteistaan tarjota eri-ikäisille kuntalaisille pitkin vuotta monia laadukkaita musiikillisia elämyksiä. Börs Night club: Miss Divet dragshow 5.2.2010 16:27 Miss Divet Drag show on ensiluokkainen viihdepaketti täynnä glamouria, pukuloistoa ja lavakarismaa musiikin tunnelmapalojen kera. Katso lisää www.missdivet.com. Miss Divet dragshow “There’s no show like Drag show” 20.3.2010 klo 20 Börs Night club Kauppiaskatu 6, Turku Liput: Peruslippu 22 e S-etukortilla 20 e (Etukortti esitettävä ovella) Pääsiäisen Matteus-passio Johanneksenkirkossa 5.2.2010 16:26 Suomen Laulun Matteus-passio kuuluu monen helsinkiläisen pääsiäisperinteeseen: ilman sitä pääsiäinen ei vain tunnu pääsiäiseltä. Suomen Laulun on esitykseen valmentanut sen taiteellinen johtaja, musiikin maisteri Esko Kallio, joka tänä vuonna debytoi Matteus-passion kapellimestarina. Vuodesta 2001 alkaen orkesterina on ollut periodisoitinten taitureista koostuva Kuudennen kerroksen orkesteri. Ripienokuorona laulaa Anna Toivakan valmentama lapsi-ja nuorisokuoro, joka koostuu mm. Galanten laulajista. Esityksen solistit ovat jälleen huippuluokkaa, tällä kertaa kokonaan kotimaisen laulajakunnan kärkinimiä: evankelistaksi palaa jo toistamiseen Jussi Myllys, joka alttosolisti Jenny Carlstedtin tapaan kuuluu Frankfurtin oopperan solistikuntaan. Jeesuksen osan laulaa baritoni Jaakko Kortekangas Suomen Kansallisoopperasta. Sopraanosolistina on Mia Huhta, tenoriaariat laulaa Tuomas Katajala ja bassosolistina kuullaan Nicholas Söderlundia. Suomen Laulu perustettiin keväällä 1900 Heikki Klemetin aloitteesta mieskuorona, mutta laajeni vuonna 1907 sekakuoroksi. Johann Sebastian Bachin Matteus-passio vakiintui Suomen Laulun pääsiäiskonserttien ohjelmaksi jo 1920-luvulla, ja kuoro on siitä lähtien tuottanut tämän mestariteoksen kuultavaksi Helsingin Johanneksen kirkkoon joka kiirastorstai-ilta, sotavuosia lukuunottamatta. Suomalainen barokkiorkesteri, johtajana Juhani Lamminmäki Liput 45/37/28/23 € www.suomenlaulu.fi Liput tulevat myyntiin 8.2.2010. KITARAVIRTUOOSI JOE BONAMASSA PALAA SUOMEEN TOUKOKUUSSA 5.2.2010 10:57 Viime vuoden toukokuussa loppuunmyydylle Savoy-teatterille esiintynyt bluesrock-kitaristi Joe Bonamassa palaa lähes tarkalleen vuoden jälkeen Helsinkiin. Kitaran ihmelapsena tunnetuksi tullut Bonamassa esiintyy Tavastia-klubilla toukokuun 21. päivä. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 8. helmikuuta Lippupisteessä. Joe Bonamassan kasvava suosio yhtenä maailman parhaista kitaristeista ei riitä – hänestä on myös sukeutumassa karismaattinen blues-rock-tähti ja laulaja-lauluntekijä, jonka materiaali resonoi syvällisesti. Hänen kykynsä koskettaa yleisöä live-keikoillaan on ilmiömäinen, ja uudella albumillaan “The Ballad Of John Henry” hän tuo saman kyvyn myös kuulijan olohuoneeseen. Bonamassan uran yhdeksäs soololevy tuo annoksen “swamp”-musiikkia hänen virtuoosimaiseen 60-luvun blues-rockin ja Delta-soundin yhdistelmäänsä. Vuonna 1977 syntynyt Joe Bonamassa tarttui kitaraan jo nelivuotiaana isänsä omistamassa kitarakaupassa. Kaksitoistavuotiaana äärimmäisen lahjakas Bonamassa kiersi jo B.B. Kingin kanssa ja lämmitteli mm. Foreigneria, Joe Cockeria ja Gregg Allmania näiden keikoilla Yhdysvalloissa. Joe Bonamassasta sanottua: ”The New King of Blues” – Guitarist Magazine “Bonamassa is a bold talent” – Billboard “Right now, there’s no better blues-rock artist than Bonamassa” – Gibson.com “Wicked guitar thrills” – Washington Post KONSERTTI: Pe 21.5.2010 Helsinki, Tavastia Ovet klo 20, show n. klo 21. Ikäraja K-18. LIPUT: Myyntiin ma 8.2.2009 klo 9.00 Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,75 e/min) + pvm) ja netistä http://www.lippu.fi Liput ovelta 42 euroa, mikäli niitä on jäljellä. Kuopion kaupunginteatterin sunnuntain 7.2.2010 esitykset siirretty esitettäviksi sunnuntaina 18.4.2010 4.2.2010 11:07 Sunnuntain 7.2.2010 esitykset Vanhan ruhtinaan rakkaus klo 15, Suuri näyttämö Räjähdysvaara klo 15.15, Studio on siirretty esitettäväksi sunnuntaina 18.4.2010 Vanhan ruhtinaan rakkaus klo 15, Suuri näyttämö Räjähdysvaara klo 15.15, Studio Liput voi vaihtaa mihin tahansaKuopion kaupunginteatterin esityksen tai palauttaa Lippupisteen myyntipisteeseen sekä teatterin lipunmyyntiin. Historiallinen teatterivierailu Helsingin Kaupunginteatterissa 3.2.2010 12:09 Suuri teatterivaihto 2010 tuo Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle historiallisesti merkittävän suurvierailun, kun Moskovan maailmankuulu Maly-teatteri esiintyy maassamme ensimmäistä kertaa. Maly-teatteri vierailee Anton Tšehovin Lokki-näytelmällä Helsingissä 4. ja 5. helmikuuta. Teoksen on ohjannut Malyn legendaarinen johtaja Juri Solomin ja näyttämölle nousee venäläisen teatterin ehdotonta aatelia. Moskovassa Solominin Lokki-sovitusta on esitetty täysille katsomoille jo vuosikausia. Suuri teatterivaihto 2010 –projektiin liittyen Maly-teatteri on vastaavasti kutsunut Helsingin Kaupunginteatterin vierailemaan maaliskuussa päänäyttämölleen Tšehovin näytelmällä Ivanov, joka oli Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa 6.3.2008 – 20.1.2009. Näytelmän on ohjannut unkarilainen huippuohjaaja Tamás Ascher. Suuri teatterivaihto 2010 on Helsingin Kaupunginteatterin ja Maly-teatterin yhteistyöprojekti, jonka puitteissa molemmat teatterit pääsevät vierailemaan toistensa näyttämöillä Anton Tšehovin klassikkonäytelmillä. Projektin pääyhteistyökumppaneina ovat opetusministeriö ja Sokos Hotels. Suuri teatterivaihto on uusi avaus Suomen ja Venäjän välisessä kulttuurivaihdossa. Lokki on nelinäytöksinen näytelmä sukupolvien välisestä yhteentörmäyksestä. Näytelmässä kuvataan dramaattisesti neljän päähenkilön taiteellisia konflikteja ja elämän ristiriitoja. Päähenkilöt ovat nuori tyttö Nina Zaretšnaja (Olga Molotšnaja), leipääntynyt näyttelijätär Irina Arkadina (Irina Muravjeva), hänen poikansa, symbolistinen näytelmäkirjailija Konstantin Treplev (Stepan Koršunov) sekä kuuluisia kirjailija Boris Trigorin (Juri Solomin). Lokki poikkesi aikakautensa melodramaattisista kappaleista subtekstuaalisella kerronnallaan ja viittauksillaan. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat eläkkeelle jääneen virkamiehen Pjotr Sorinin maalaiskartanoon. Tšehoville tyypilliseen tapaan Lokissa on suuri joukko toinen toistaan mielenkiintoisempia ja kypsästi kirjoitettuja roolihahmoja, jotka vangitsevat katsojan tiukasti otteeseensa miettimään mistä tässä kaikessa on kysymys. Helsingin Kaupunginteatterin tarjoamat elämykset venäläisen teatterin ystäville eivät lopu Lokkiin, sillä studio Pasilassa saa ensi-iltansa 12.3. Ksenia Dragunskajan käsikirjoittama ja Olga Subbotinan ohjaama moderni, venäläinen näytelmä Miltä parta tuntuu. Myös syksyllä 2010 on luvassa lisää venäläistä näytelmäkirjallisuutta. Lokki vierailuensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä torstaina 4.2.2010 klo 19:00. Toinen esitys perjantaina 5.2.2010 Liput 36 / 31 e Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, puh. (09) 394 022, Ensi Linja 2, ma - pe klo 9 -18, Eläintarhantie 5, la klo 12 - 18, Eerikinkatu 2 puh. (09) 696 27 033, ma - pe klo 9- 19, la klo 12 - 19, ja Lippupiste joka päivä klo 7-22 puh. 0600 900 900 (1,75 e/min + pvm. GREEN DAY VIHDOIN SUOMEEN KESÄKUUSSA! 3.2.2010 10:26 Konsertti tiistaina 8. kesäkuuta Kyläsaaressa (Kalasatama), Helsinki Greendayhelsinki.fi-infosivut nyt avattu Tämän hetken suurimpiin rockyhtyeisiin kuuluva Green Day on vahvistunut Helsingin Kyläsaaren (Kalasatama) suurkonsertin esiintyjäksi tiistaille 8. kesäkuuta. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 10. helmikuuta Lippupisteessä. Ulkoilmatapahtuman käytännön järjestelyistä saa parhaiten tietoa konserttijärjestäjä Live Nationin juuri avaamilta infosivuilta osoitteessa www.greendayhelsinki.fi. Green Dayn konsertti Kyläsaaressa on jatkoa yhtyeen viime vuonna alkaneelle menestyksekkäälle ”21st Century Breakdown” -kiertueelle. Viime keväänä julkaistu ”21st Century Breakdown” -albumi nousi listakärkeen ympäri maailmaa mm. ”Know Your Enemy”- ja ”21 Guns” -hittien siivittämänä. Sunnuntaina levy voitti Los Angelesissa Grammyn ” Best Rock Album” -kategoriassa. Suomessa levy on myynyt tähän mennessä jo yli 15 000 kappaletta. Green Day tunnetaan erityisesti timantinkovana livebändinä, joka soittaa kunnianhimoisen pitkiä keikkoja ja myy maailmalla areenan toisensa jälkeen loppuun hetkessä. Yhtyeen Suomen keikkaa on saatu odottaa vuosia, sillä bändi konsertoi Helsingin Jäähallissa edellisen ja ainoan kerran vuonna 1995. Billie Joe Armstrongin (kitara, laulu), Mike Dirntin (basso) ja Tré Coolin (rummut) muodostama Green Day perustettiin jo vuonna 1987. Bändi on kulkenut pitkän tien kulttisuosikista yhdeksi tämän päivän tärkeimmistä rock-yhtyeistä. 90-luvulla Green Day nosti punkrockia suuremman yleisön tietoisuuteen mm. The Offspringin ja Randicin kanssa. ”Dookie”-levyn (1994) hitit ”Basket Case”, ”When I Come Around” ja “Welcome To Paradise” löivät Green Dayn läpi maailmanlaajuisesti ja uuden sukupolven punkkarit alkoivat värjätä tukkaansa milloin vihreäksi, milloin siniseksi Billie Joe Armstrongin innoittamina. 2000-luvun puolella erityisesti ”American Idiot” (2004) nousi valtaisaksi menestykseksi yli 14 miljoonan levymyynnillään ja ”American Idiot”-, ”Holiday”-, ”Boulevard Of Broken Dreams”- ja ”Wake Me Up When September Ends” -singlet soivat laajalti radioissa ympäri maailmaa. SIJAINTI: Konserttipaikka Kyläsaari sijaitsee entisellä Sörnäisten sataman alueella Kalasataman metroaseman pohjoispuolella. Konserttialue on Kalasataman tulevaa asuin- ja toimistoaluetta. Aidattua aluetta on käytetty maahantuotujen autojen väliaikaisvarastona, mutta se on tällä hetkellä kokonaisuudessaan tyhjänä. Kyläsaaren kenttä soveltuu sijaintinsa ja tasaisuutensa puolesta hyvin konserttien järjestämiseen. ALUEELLE SAAPUMINEN: Yleisöä kehotetaan varaamaan aikaa ja juhlamieltä sekä saapumaan Kyläsaareen julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen, sillä lähistön pysäköintimahdollisuudet ovat niukat. Metro pysähtyy 600 metrin päässä Kalasataman asemalla ja lukuisat bussit ja raitiovaunut liikennöivät lähellä Hämeentiellä. Osoitteeseen www.greendayhelsinki.fi päivitetään keväämmällä tarkempaa tietoa alueesta ja sinne saapumisesta. KONSERTTI: Ti 8.6.2010 Helsinki, Kyläsaari (Kalasatama) Portit auki klo 16 LIPUT: 59 euroa + mahd. toimituskulut, kaikki paikat ovat seisomapaikkoja. Katso alueen kartta tästä! Myyntiin ke 10.2.2010 klo 9 Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600 900 900 (1,75 e/min) + pvm) ja netissä http://www.lippu.fi HUOM! Ostorajoitus: enintään 6 lippua asiakasta kohden. No plugin selected for this element! |
 |
Ostoskori on tyhjä.
Helsingin Kaupunginteatteri
Helsinki
12.02.2010 - 08.05.2010

Klassikkotarina sateenvarjolla lentävästä lastenhoitajasta, Maija Poppasesta, on hurmannut vuosikymmeniä ihmisiä ympäri maailmaa.
Suomen Salibandyliitto
Helsinki
11.12.2010 16:00
Suomen Laulu ry
Helsinki
01.04.2010 20:00
Maksutapoina Nordea, Sampopankki, Osuuspankit, SP/Paikallisosuuspankit sekä luottokortit Visa ja MasterCard. Eventim.fi nettikaupassa maksuvälineenä EI käy SP/POP maksu.
|
 |